Anssi Törmälä
sotilaspastori vt
Pohjois-Karjalan Prikaati”

Joskus asia sanotetaan niin nasevasti, että ahaa-lamppu syttyy. Tämä riekkistaito ei kuitenkaan ole pelkkää retoriikkaa, vaan se perustuu asian syvälliseen hallintaan. Jari tietää, mistä on kyse, puhutaan sitten uskonnonfilosofiasta, Raamatun tulkinnasta, teologian historiasta, luterilaisesta uskosta, liturgiasta, kirkon hallinnosta…listaa voisi jatkaa, mutta jääköön tähän.

Ihmettelen joskus, mihin Jarin osaaminen perustuu. Mutta äkkiähän sen keksii. Hän on poikkeuksellisen lahjakas kaveri ja kiinnostunut kirkon kannalta oikeista asioista. Lisätään tähän vielä monipuolinen työhistoria yliopistossa ja kirkossa, joka huipentuu viimeisten vuosien näköalapaikkaan piispainkokouksen pääsihteerina. Tällä yhdistelmällä syntyy melkoinen osaaja.

Otetaan yksi esimerkki oikeista kiinnostuksen kohteista. Näiltä sivuilta löytyy Jarin esitelmä uusateismista. Kannattaa katsoa. Hän esittelee siinä jumalankieltämisen historiaa, keskeisiä argumentteja ja kristikunnan vastauksia niihin. Näin lukijalle osoitetaan vakuuttavasti, että ajatteleva ihminen voi hyvin sitoutua jumalauskoon, se ei vaadi tosiasioiden kieltämistä tai aivoitsemurhaa. Pikemminkin on päinvastoin. Mitä kriittisemmin pohditaan tieteen, tietämisen ja uskonnon kysymyksiä, sitä enemmän uskolle löytyy älyllistä tilaa.

Ei ihme, että melkeinpä innostuin lukiessani Jarin esseetä. Tämä kaveri osaisi varustaa kirkon väkeä aikamme haasteiden kohtaamiseen. Olisipa hienoa saada tällainen piispa hiippakuntaan.

En mielestäni puhu ylisanoja, vaan kerron aidosti omasta kokemuksestani. Jari on monta kertaa kirjoittanut ja puhunut sellaista, josta olen oppinut paljon. Se ei ole mikään pieni saavutus, sillä olen vaativa vastaanottaja – monet asiat jo käyty läpi, ote kriittinen ja oppimiskyky huono. Ja kateeksi ei käy tippaakaan, kun me painitaan aivan eri sarjassa.

Toivottavasti Jari ei ota tästä paineita. Sanotaan varmuuden vuoksi sekin, että aina ei tarvitse olla satasella iskussa, keskinkertainenkin anti riittää. Vaan kun Jarin keskinkertainen on laudaturtasoa….

Kari Kuula, Kuopion Puijon seurakunnan kappalainen, teologian tohtori

Kirkko ja koti -lehdelle

Mikä kristinuskossa on sinulle vaikeinta?

Kristittyinä olemme usein eläneet uskoamme kelvottomasti todeksi, tehneet pahaa toisille ja jakaantuneet eri porukoihin. Katumisen aihetta on kertynyt. Eikä yhtään lohduta, että ateismin historia on ehkä vieläkin synkempi.

Mitä ongelmia on Raamatun käyttämisessä uskon ja etiikan oppikirjana?

Raamattu on enemmän rakkauskertomus kuin oppikirja. Se kertoo, kuka Jumala on, mitä hyvää hän on tehnyt ja mikä on hänen tahtonsa. Siksi se on kirkolle rakas ja ohjeellinen. Vanha ikä voi olla sekä vahvuus että haaste. Raamattu on kestänyt kulutusta, mutta miten soveltaa henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin tai nykyajan ongelmiin 2000 vuotta vanhaa pyhää Kirjaa? Se on mahdollista, mutta vaatii työstämistä.

Mitä ei -toivottuja ilmiöitä näet suomalaisessa kristillisyydessä?

Osaamme ottaa tosissaan inhimillisen kärsimyksen, mutta voisimme silti osoittaa rohkeammin iloa. Osaamme julistaa Jumalan armoa, mutta olemme joskus velttoja korjaamaan omaa elämäämme. Tosin meitä luterilaisia pidetään kansainvälisestikin hitaanpuoleisina parannuksentekijöinä. Toivoisin myös, että kristittyinä oppisimme välttämään leimaamista ja keskustelemaan fiksusti Jumalasta ja elämästä.

Miten arvioit vanhoillislestadiolaisen liikkeen oppia pelastuksesta luterilaisen uskon näkökulmasta?

Meidän pitäisi arvostaa sitä, että vanhoillislestadiolaiset tahtovat sitoutua Raamattuun, luterilaiseen tunnustukseen ja kirkon toimintaan. Eikö juuri tältä yhteiseltä pohjalta voisi turvallisesti kehittää seurakuntaoppia siten, että Jumalan pelastava toiminta voitaisiin nähdä myös oman liikkeen ulkopuolella?

Miten kirkon pitäisi reagoida uusateismin haasteeseen?

Nyt ollaan asian ytimessä. Ateisteja ei pidä pelätä. Parhaimmillaan he tekevät tärkeitä kysymyksiä ja auttavat tarkentamaan uskomme perusteita. Mutta valitettavasti suurin osa uusateistien uskontokritiikistä osuu hutiin ja on älyllisesti löysää. Esimerkiksi Richard Dawkins piirtää kristinuskosta vääristellyn pilakuvan ja kuvittelee sitten voittaneensa sen. Ateistien omat vastaukset elämän perimmäisiin kysymyksiin ovat yhtä uskonvaraisia kuin muidenkin. Eettiset ihanteetkin ovat usein lainaa kristinuskosta.

Ensiksi kristittyjen pitää oppia perustelemaan kristinuskoa myös älyllisesti. Toiseksi pitää haastaa rohkeasti ateismien ongelmakohtia. Kolmanneksi pitää elää vahvemmin todeksi kristillistä lähimmäisen rakkautta. Vasta aito rakkaus voi sulattaa estoisen sydämen ja avata sen Jumalan hyvyydelle.

Mitä kirkollisia asioita haluat edistää/vastustaa käyttäessäsi piispan valtaa mielipidevaikuttajana?

Juuri nyt pitäisi keskittyä rakentamaan luottamusta kirkon eri laitojen välille. Herätysliikkeiden ja seurakuntien välistä yhteyttä pitää vahvistaa, vaikka se monessa paikassa toimiikin. Köyhistä huolehtiminen, luterilaisen identiteetin vahvistaminen, vahva jumalanpalveluselämä, lasten kasvurauhan puolustaminen ja kristillisen kasvatuksen tukeminen ovat tärkeitä. Ylipäänsä seurakunnan perustyön hyvä hoitaminen on minusta ratkaisevaa. Sitä pitää tukea.

Onko sinulla piispana jotain erityistä annettavaa yhteiskunnalliseen keskusteluun?

Piispan pitää puolustaa hyvän elämän edellytyksiä, erityisesti niitä, joita muut eivät puolusta. Tärkeää on, että puheenvuorot nousevat reilusti kristinuskon lähtökohdista. Pelkästään nykyajan muotitrendien seurailu ei riitä. Piispan pitäisi myös nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun kirkon kasvatuksen ja diakonian ammattilaisten piiristä tulevia viestejä.

Mihin suuntaan haluat ohjata papiston teologista ajattelua?

Perehtyminen Raamatun, kirkon opin ja jumalanpalveluselämän tutkimukseen kuuluvat papin ydinosaamiseen. Sitä ihmiset odottavat. Ja se auttaa pappia jaksamaan. Nykyaikana länsimaissa papin pitää selvittää itselleen myös teologian ja luonnontieteiden suhde. Nykyisin jo rippikoulussa ja toimituskodeissa törmätään naturalistisiin näkemyksiin, joiden mukaan luonnonlait selittävät kaiken eikä Jumalaa tarvita. Papin pitää olla valmis käymään keskustelua uskomme perusteista.

Miten autat vaikeisiin ilmapiiri- ja ihmissuhdeongelmiin ajautunutta seurakunnan työyhteisöä?

Järkevä kysymys. Mielestäni jokaisessa tuomiokapitulissa tarvitaan pysyvä sovittelujärjestelmä. Ratkaisujen avaimet ovat aika maallisia. Kuuntele kaikkia osapuolia, myös heidän tunteitaan. Pysy tasapuolisena. Ole oikeudenmukainen ja sitkeä. Kirkasta perustehtävä. Auta löytämään yhteisiä tavoitteita. Tunnusta työntekijöiden aikuisuus – ja auta heitä kantamaan aikuisten lailla vastuuta ongelmien ratkaisuista. Valvo, että ratkaisuihin sitoudutaan.

Mistä puutteestasi kärsit eniten?

Arvostan kurinalaisuutta. Tuskastun, kun saan itseni kiinni väärästä mukavuudenhalusta. Tahtoisin myös oppia kärsivällisyyttä.

Iisalmen Sanomille

Hyväksyttekö henkilökohtaisesti naispappeuden?
Kyllä. Ja vaimokin hyväksyy – hän on pappi.

Pitäisikö samaa sukupuolta olevilla olla oikeus tulla vihityksi kirkossa?

Sekä kirkon uskonkäsityksen että nykyisen lainsäädännön mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Tällä on pitkät perinteet ja johdonmukaiset perustelut, eikä se ole suunnattu ketään vastaan. Kirkolliskokous on päättänyt pitää kiinni tästä vakaumuksesta. Samalla se on korostanut jokaisen ihmisarvoa ja antanut tilaa papeille, jotka tahtovat rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten kanssa ja heidän puolestaan. Kirkon työntekijän tulee olla valmis asettumaan rinnalle, kuuntelemaan ja tukemaan jokaista ominaisuuksiin tai suuntauksiin katsomatta. Näiden päätösten mukaan tahdon toimia.

Pitäisikö kirkon tiivistää yhteistyötä eri uskontosuuntausten, esimerkiksi Luther-säätiön kanssa?

Yhteistyö sekä omien herätysliikkeittemme että muihin kirkkoihin kuuluvien kristittyjen kanssa on välttämätöntä. Ekumeenisuus nousee luterilaisen uskon ytimestä. Luther-säätiön kanssa yhteistyö on myös mahdollista. Mutta se edellyttää, että säätiö purkaa ensin kilpailevan kirkkojärjestyksensä. Kirkossa voi olla voimassa vain yksi kirkkojärjestys, josta päätetään kirkolliskokouksessa.

Pitääkö nykyisiä seurakuntia yhdistää?

Seurakuntien hallinnon pitää palvella kirkon hengellistä perustehtävää. Siksi seurakuntien ydintoimintojen, kuten jumalanpalvelus, diakonia ja kasvatus, tulee pysyä ihmisiä lähellä. Nykyisen kehityksen vaarana on, että maaseudulle muodostuu köyhiä pikkuseurakuntia ja kaupunkeihin hahmottomalta tuntuvia mammutteja. Hyviä kokemuksia on saatu mallista, jossa seurakunnat yhdistyvät seurakuntayhtymäksi, mutta säilyvät itsenäisinä. Tällöin yhtymä hoitaa vain lakisääteiset asiat, ja säilyy kevyenä ja tehokkaana. Myös kappeliseurakunnissa väki on usein tyytyväistä.

Mikä on tulevan piispan suurin haaste hiippakunnassa?

Juuri nyt uusi piispa, olipa hän kuka tahansa, joutuu kohtaamaan kolme kovaa haastetta. Ensiksi kirkon sisäiset kiistat syövät voimia. Toiseksi länsimaissa käytännön materialismi ja maallistuminen vieroittavat ihmisiä itsestä ja Jumalasta. Kolmanneksi seurakunnat joutuvat selviämään kuntarakenteen tuomista muutospaineista. Näistä haasteista kukaan piispa ei selviä yksin. Tarvitaan yhteistyötä. Parhaiten avaraa kansankirkkoa rakennetaan, kun sitoudutaan rohkeasti kirkon uskoon ja keskitytään hengelliseen ydintehtävään. Silloin erilaisuudesta voi tulla rikkaus.
Kotimaa -lehdelle

Milloin Raamattua käytetään oikein, milloin väärin?

Luterilaisessa kirkossa Raamattua luetaan Kristuksen läpi. Jeesuksen sanat ja teot ovat kuin nuottiavain, joka antaa oikean sävellajin, ohjaa keskukseen ja auttaa kuulemaan Raamatun pelastussanoman kokonaisuutta. Tämä estää omaksumasta fundamentalistista raamattukäsitystä, joka ei tee eroa keskuksen ja periferian välille.

Raamattua käytetään oikein, kun laki ja evankeliumi erotetaan toisistaan. Silloin laki pysyy voimassa ja evankeliumi puhtaana. Toki Raamattua pitää tutkia tieteellisestikin, kunhan ymmärretään tieteellisen metodin rajat. Raamattua käytetään väärin, kun siitä luetaan omia ideologisia näkemyksiä, joita siellä ei ole, ja vaaditaan muitakin sitoutumaan niihin.

Ovatko Raamatun ihmeet totta? (esimerkkejä: Jeesus kävelee vetten päällä, Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista, Jeesuksen ruokkimisihme kahdella kalalla ja viidellä leivällä)

Kun me uskomme Jumalan luoneen maailmankaikkeuden, on johdonmukaista ajatella, että hän loi luonnonlaeiksi kutsumamme vakiot, jotka pitävät maailmaa koossa. Yhtä johdonmukaista on uskoa, että Luoja voi myös ylittää ne. Hän voi esimerkiksi syntyä ihmiseksi Kristuksessa ja tulla läsnä olevaksi ehtoollisleipään ja -viiniin.

Jeesuksen ihmeet ovat kuin sakramentteja. Ne paljastavat Jumalan erityisen toiminnan Kristuksessa ja tähtäävät uskon syntymiseen.

Uskotko siihen, että Vanha testamentti julistaa Kristusta? Miten?
Uskon. Uuden testamentin mukaan Kristus oli läsnä jo luomisessa. Siksi on luonnollista, että ensimmäiset kristityt katsoivat Vanhan testamentin messiasennustusten viitanneen Jeesukseen.

On hyvä muistaa, että Vanhalla testamentilla on arvo kristittyjen pyhänä kirjana riippumatta siitä, miten sen koetaan julistavan Kristusta. Vanhan testamentin arvoa yritetään kiistää aika ajoin. Jotkut väittävät, että sitä ei otettaisi pyhien kirjojen kaanoniin, jos sellaisesta päätettäisiin nyt. Mutta jo varhaisen kirkon uskontunnustukset nojaavat tietoisesti myös Vanhaan testamenttiin.

Kirkkotie-lehdelle

Miksi vastasit myöntävästi, kun Sinut kutsuttiin piispaehdokkaaksi?

Ratkaisu ei ollut helppo, sillä viihdyn nykytehtävässäni. Perimmäinen syy suostumiseen oli ihmisten vakavissaan esittämä kutsu ehdokkaaksi. Minulle oli tärkeää, että kutsujat edustavat eri kirkollisia ryhmittymiä. Myös koti-ikävä vaikuttaa. Olen kotoisin Ilomantsista ja vaimo Sonkajärveltä Savosta. Kuopion hiippakunta tuntuu erityiseltä.

Mitä Raamattu ja Apostolinen uskontunnustus (Minä uskon Jumalaan…) merkitsevät sinulle pappina ja kristittynä?

Raamattu on Jumalan sana, jossa Jumala ilmoittaa itsensä ja tahtonsa. Juuri siksi se on kristityille pyhä ja rakas. Lyömäaseeksi sitä ei ole tarkoitettu. Uskontunnustus tiivistää ne Raamatun perusvakaumukset, jotka yhdistävät kristittyjä aina ja kaikkialla. Samalla siinä kiitetään Jumalaa hänen hyvistä teoistaan. Jokainen pappi on luvannut molempiin sitoutua. Minä myös. Teen sen mielelläni.

Laajassa kansankirkossamme esiintyy jyrkkiäkin ristiriitoja eri ryhmittymien välillä. Miten pyrkisit piispana ratkomaan ristiriitoja ja luomaan yhtenäisyyttä Kuopion hiippakuntaan?

Keinovalikoima on tuttu ekumeenisesta liikkeestä. Pitää tunnustaa erilaisuus, kuunnella toisia ja antaa tilaa eri näkemyksille. Toisaalta pelkkä moniäänisyys ilman yhteistä totuuspohjaa muuttuu sekasorroksi. Siksi piispan pitää nähdä yhdistävät vakaumukset ja pitää niistä rohkeasti kiinni. Leimaamisen sijasta pitää keskittyä asiaan ja arvovallan sijasta argumentteihin.

Millainen Suomen ev.lut. kirkko meillä on näkysi mukaan Kuopion hiippakunnassa kahdenkymmenen vuoden päästä?

Unelmani on, että seurakunnissa on rikas ja lämmin jumalanpalveluselämä. Jäsenet kantavat vastuuta seurakunnastaan ja toisistaan. Työntekijät ovat hyvin koulutettuja ja kirkon elämään sitoutuneita. Seurakuntien hallinto palvelee hengellistä tehtävää, ei päinvastoin. Synnistä ei ole päästy eroon, mutta tärkeämpää on, että sitä vastaan yhdessä taistellaan.

Miten aiot toimia, jotta kirkosta pako ei jatkuisi?

Kirkon yhteydessä halutaan elää, kun sen elämään on jokin kiinnekohta. Kirkosta erotaan, jos se koetaan merkityksettömäksi. Siksi pitää vahvistaa jäsenten omaa hengellistä elämää. Luotan hyvän perustyön voimaan. Mutta tarvitaan myös terästäytymistä ”sisälähetyksessä” eli uskostaan vieraantuneiden suomalaisten tavoittamisessa.

Onko kirkko pannut varoja liikaa seiniin ja jättänyt ihmisten hädästä huolehtimisen liian vähälle?

Ihmisten hädästä huolehtiminen on tärkeämpää kuin kiinteistöomaisuus. Kyllä seurakunnalla kirkko pitää olla, ja toimistokin tarvitaan. Mutta muusta voidaan tarvittaessa tinkiä. Tällä hetkellä seurakuntien toiminnasta lähes 50 % menee kasvatuksen ja diakonian kaltaiseen hyväntekeväisyyteen. Minusta tämä painopiste on oikea.

Pitäisikö pakollinen uskonnonopetus lopettaa kouluista?

Ei. Uskonnot ja arvot vaikuttavat vahvasti kaikissa kulttuureissa ja niitä pitää oppia lukemaan siinä missä kieliäkin. Oman uskontoon perehtyminen auttaa rakentamaan omaa minuutta. On tutkittu fakta, että selkeä identiteetti helpottaa kohtamaan avoimesti toisia uskontoja ja vakaumuksia. Etiikka on kiinteä osa uskonnonopetusta, ja ilman eettistä herkkyyttä muutumme itsekkäiksi porsastelijoiksi.

Tulkaa kaikki -liikkeelle

Mikä Raamatun kohta puhuttelee Sinua erityisesti tällä hetkellä?

Kuulun niihin, jotka helsinkiläisen eksegetiikan opiskelu vähitellen vieraannutti Raamatun lukemisesta. Olen joutunut opettelemaan lukemista uudestaan, ja siksi kysymys ilahduttaa. Nyt puhuttelevat Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa: ”Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.”

Miten käytännössä vaikuttaisit siihen, että kirkon päätöksenteko olisi avoimempaa ja läpinäkyvämpää?

Maalliseen hallintolakiin on kirjattu mainiosti hyvän hallintokäytännön perusteet. Niitä ovat esimerkiksi lainalaisuuden, yhdenvertaisuuden, tarkoitussidonnaisuuden, objektiivisuuden ja luottamuksensuojan periaatteet. Niiden mukaan kirkossakin pitää toimia.

Pitäisikö seurakuntien osallistua ns. vanhan virkakannan (naispapittoman) messutoiminnan järjestämiseen?

Seurakunnilla ei ole velvollisuutta järjestää vanhan virkakannan mukaisia messuja tai muitakaan erityismessuja. Eikä seurakunnissa voida järjestellä työvuoroja sukupuoliperusteisesti. Seurakunta voi kuitenkin antaa tiloja käyttöön erimerkiksi herätysliikejärjestöille. Näin tapahtuu nykyisin useissa seurakunnissa, ja tätä suositeltiin myös herätysliikejärjestöjohtajien ja piispojen yhteisessä tahdonilmauksessa vuonna 2009.

Tulisiko kirkon siunata rekisteröidyt parisuhteet?

Ruotsin kirkon kehityksen jälkeen on hyvä rehellisesti tunnustaa, että rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen jäisi ilmeisesti välietapiksi tiellä kohti sukupuolineutraalin avioliiton siunaamista. Todelliset vaihtoehdot näyttävät siten olevan joko kirkkomme nykyinen ratkaisu tai samaa sukupuolta olevien avioliiton siunaaminen. Sitoudun kirkkomme vuonna 2010 tekemään kokonaisratkaisuun. Siinä pidetään kiinni kirkon avioliittokäsityksestä, puolustetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisarvoa ja annetaan tilaa samaa sukupuolta olevien parien kohtaamiseen.

Miten toimisit, että omastamme jakaminen vahvistuisi kirkossa ja yhteiskunnassa?

Usein varsinkin meillä keskiluokkaisilla on kiusauksena kuvitella, että rahan lahjoittaminen tai pelkkä verojen maksaminen riittää. Mutta Kristus meni pidemmälle. Auttamisen lisäksi hän myös samaistui heikko-osaisiin. ”Minä olin sairas ja vankina, ja te kävitte minua katsomassa.” Vaikka en osaakaan samaistua kaikkiin kärsiviin, uskon, että tässä samaistumisessa on yksi avain.

Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?

Olisi osattava erottaa ne kristilliset perusvakaumukset, joista pidetään kiinni maailman tappiin asti ja ne ”adiafora-asiat” eli ehdonvallan asiat, joista voidaan olla vapautuneesti eri mieltä ykseyttä vaarantamatta. Uskon myös, että pitää pyrkiä kasvotusten tapahtuvaan keskustelunyhteyteen eri liikkeiden välillä. Vain silloin voi syntyä luottamusta. Parhaiten luottamusta rakentaisi, jos erilaiset ja vähän erimielisetkin liikkeet voisivat tehdä konkreettisesti yhdessä jotakin, vaikkapa diakonian tai lähetyksen alalla.
Mitä haluaisit sanoa Tulkaa kaikki -liikkeen kotisivujen lukijoille?

Arvostan, että yhtenä liikkeen tavoitteena on luottamuksen ja sovinnon rakentaminen eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille. Rukoilen, että uskaltaisimme kirkossa eri liikkeiden jäseninä pyrkiä yhdessä lähemmäs Kristusta ja lähemmäs toisiamme. Molemmat ”kohteet” kuuluvat yhteen – ja ovat paljon haasteellisempia kuin yleensä kuvittelemme.

Kotimaa 24-verkkopalvelulle

Onko rekisteröity parisuhde este papiksi vihkimiselle?

Papiksi vihkiminen perustuu kokonaisarvioon. Sukupuolinen suuntautuminen tai perhemuoto ei ole rekrytointiperuste suuntaan eikä toiseen. Kokonaisharkintaan kuuluu, että pitää kuunnella vihkimystä hakevan omia näkemyksiä. Tarvitaan myös tuomiokapitulin hyväksyntä. Lisäksi on otettava huomioon lainsäädäntö. Oikeudellisesti rekisteröity parisuhde ei ole este kirkon työssä.

Mistä asioista haluaisitte Luther-säätiön kanssa keskustella? Mikä olisi keskustelun päämäärä?

Luther-säätiötä yhdistää Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ennen kaikkea rakkaus yhteiseen luterilaiseen tunnustukseen. Se on arvokasta ja sitä haluan vaalia. Uskon ja rakkauden takia kirkossa pitää kuitenkin olla myös yhteinen järjestys. Jokainen pappi lupaa sitoutua sekä kirkon tunnustukseen että kirkon järjestykseen. Ei voi valita vain toista.

Luther-säätiön säännöt pyrkivät tosiasiallisesti korvaamaan kirkkolain ja järjestyksen. Jos kuka tahansa voi perustaa hiippakuntia, luoda piispan virkoja, vihkiä pappeja tai hoitaa sakramentteja, se johtaa anarkiaan. Sellainen ei käy. Oikea oppikaan ei siihen oikeuta.

Olisitteko valmiita keskustelemaan myös seurakuntien tilojen luovuttamisesta Luther-säätiön jumalanpalveluskäyttöön?

Seurakunnan tilojen käytöstä päättää kukin seurakunta, ei piispa eikä piispainkokous. Itse ajattelen, että kokonaiskirkollisella tasolla pitäisi ensi purkaa kilpailutilanne, jossa säätiön omat säännöt korvaavat kirkkojärjestyksen. Sen jälkeen seurakuntien olisi helpompi olla suopeita tilojen lainaamisessa.

Kirkkotie-lehdelle

Millä mielellä lähdette piispanvaalin toiselle kierrokselle?

Olen nöyrästi kiitollinen luottamuksesta. Se yllätti, vähän hämmensikin. Keskustelut Jaanan, Miikan, Pauliinan, Tapanin ja Sakarin kanssa olivat hyvä kokemus. Tahdon sisaria ja veljiä kiittää. Sanoin vaalipaneeleissa, että tulipa piispaksi kuka hyvänsä, hän ei selviä yksin. Kirkkoa rakennetaan yhdessä. Usein toisella kierroksella keskustelu kärjistyy, toivon, ettei nyt käy niin.

Mitä asioita haluaisitte vaalikeskusteluissa nostaa erityisesti esille?

Tuntumani mukaan seurakuntalaisia mietityttää erityisesti kolme aihetta. Ensimmäinen koskee arjen kristillisyyden puolustamista. Miten seurakunta voisi olla rakas koti sekä rohkeasti tunnustaville että arasti tunnusteleville? Toinen koskee sitä, miten tavoitamme kirkosta vieraantuneita. Tässä tarvitaan ennakkoluulottomia avauksia. Kolmas koskee seurakuntien rakennemuutosta. Miten turvataan se, että seurakunnan ydintoiminnot, kuten jumalanpalvelus, diakonia ja kasvatus, pysyvät ihmisiä lähellä myös maaseudulla.

Vastaukset on annettu joulu-tammikuun aikana. On mahdollista, että toimitukset ovat tiivistäneet ja editoineet vastauksia ennen julkaisua.

Jos haluamme saada käyttöön parhaat voimavarat kirkkomme rakentamiseen tässä hiippakunnassa, tarvitsemme piispan, jolla on kyky antaa tilaa erilaisille näkemyksille ja nostaa esiin hiippakunnasta ja sen seurakunnista löytyvä monipuolinen kokemus ja osaaminen. Jarilla on sekä persoonansa että hiippakunnan tuntemuksen puolesta tähän erinomaiset edellytykset

Petri Karttunen, Kirkkoherra, Joensuu

Äänestän Jaria piispaksi, koska tunnen hänet ihmisenä pitkältä ajalta ja koen hänen tehneen esimerkillistä työtä evankelisluterilaisen kirkkomme parissa. Jari on lisäksi leppoisa ukkeli ja täällä Itä-Suomessa leppoisuus on piirre, joka luetaan plussaksi myös piispan kaltaisissa johtotehtävissä.

Tuomas Juntunen, taiteilija, Kuopio

Jari on säilyttänyt kosketuspinnan täkäläiseen elämäntapaan ja samalla on työskennellyt näköalapaikalla koko kirkkoon nähden. Syvällinen kristitty.

Helena Kuja-Kanto, kappalainen, Sotkamo

Jari kuuluu rajanrahvaaseen, eikä ole Helsingin herra!

UllaMaija Puhakka, emäntä, Ilomantsi

Heti ensivaikutelman perusteella Jari Jolkkosesta saa sellaisen käsityksen, että hänellä on kyky kuunnella ja kohdata erilaisia ihmisiä, mikä on ensiarvoisen tärkeää piispan työssä.

Seija Koivusalo, Sairaalapastori, Vieremä

Jari Jolkkosta voi perustella piispaksi hänen monipuolisuudellaan ja tasapainoisuudellaan kirkon tilanteessa sekä selkeällä ja rohkealla esiintymisellä. Hyvä itäsuomalainen tyyppi tähän maanosaan.

Taisto Toppinen, Rekisteripäällikkö, DI, Kuopio

Jari pysähtyy ihmisen kohdalle eikä mene ohi. Lisäksi hän osaa ilmaista uskon keskeiset kohdat nykykielellä. Hän on nykyaikainen.

Seppo Karppinen, teologian tohtori, DIAK/Pieksämäki

Mielestäni Jari Jolkkonen kykenee tulkitsemaan Raamattua yhtä aikaa perinteisellä ja tuoreella ja raikkaalla tavalla savolais-karjalaiselle kansalle, jonka sielunmaiseman hän tuntee.

Matti Turunen, yrittäjä, Kontiolahti

Kirkon hallinnossa erittäin kokenut, kentän todellisuudessa aidosti elävä, kuunteleva, vankasti oppinut teologi. Tuntee kirkon juuret ja historian, katsoo harkiten tulevaisuuteen. Taitava, kokenut johtaja.

Lauri Paatero, kappalainen, Kuopio

Jari kuuntelee ja ottaa kysyjän todesta. Ja Luterilaisuuden ABC on hallussa, huumoria unohtamatta!

Kirsti Tapanainen, Seurakuntapastori, Leppävirta

Päätin kannattaa Jaria Kuopion piispaksi, koska käsitykseni mukaan hän olisi erinomainen valinta kyseiseen tehtävään. Jarilla on piispan virassa tarvittavaa teologista tietämystä, tilannetajua, huumorintajua sekä kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Luetteloa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Jarin valinta olisi kirkkoa rakentava ja suureksi eduksi tuomiokapitulille ja koko hiippakunnalle, kuin myös koko kirkolle ja seurannaisvaikutuksineen kirkon suhteille sitä ympäröivään yhteiskuntaan.

Juha Poteri, teologian tohtori

Jari Jolkkonen sitoutuu rohkeasti kirkon yhteiseen uskoon eikä mukaudu tämän maailman mukaan

Maarit Cajan, Rautalammin kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen

Suomessa luterilaisen kirkon identiteettiä uhkaa kaventaa tunnustuksellisuuden ja inhimillisyyden väärä vastakkainasettelu. Opin ja elämän vastakkain asettaminen näyttää lisääntyneen kirkollisessa puheessa. Tällaista vastakkainasettelua ei voi perustella luterilaisen reformaation teologialla. Luterilaisessa reformaatiossa jämäkkä opillisuus ja sielunhoidollinen herkkyys kuuluivat yhteen. Teologin tehtävänä oli sekä ymmärtää Jumalaa että auttaa ihmisiä. Teologin tuli sekä ymmärtää älyllisesti kristillisen uskon sisältöä että auttaa ihmisiä sisäisissä ahdistuksissa ja ulkoisissa vastoinkäymisissä. Tämä vie hänet usein, ei vain toisten, vaan myös oman ahdistuksen keskelle.

Lue koko artikkeli.

Emme ole välttämättä olleet joka kerralla ja kaikesta pilkulleen samaa mieltä, mutta keskustelumme ovat aina olleet molemminpuolisen kunnioituksen sävyttämiä. Yhteistä etsimistähän teologia ja kristityn vaellus onkin. Sille matkalle Jari on hyvä matkakumppani. Jarille ominainen kyky kuunteluun ja toisen kunnioittamiseen sopii piispallekin.

- TT Hanne von Weissenberg, pastori, eksegetiikan tutkijatohtori

Kristillisen kirkon eksistentiaali eli olemassaolon perusmuoto on traditio. Kirkko elää traditiossa ammentaen elinvoimansa traditiosta ja työntyen eteenpäin traditiona. Traditio on “kuolematon”, koska se jatkaa elämäänsä jokaisen kristillisen sukupolven uskossa ja elämässä.

Piispa on tradition kantaja ja välittäjä. Kyetäkseen olemaan tradition kantaja ja välittäjä piispalta edellytetään tradition tuntemusta ja sen hallintaa. Hänellä täytyy olla silmää ja hajuaistia havaita ja haistaa, missä elävöittävän tradition purot ja joet solisevat.

Tradition tuntemus ja hallinta eivät lankea kirkon viranhaltijan osaksi kuitenkaan itsestään. Sen eteen täytyy nähdä vaivaa ja tehdä työtä. Piispan jos kenen täytyy olla perehtynyt kirkon vaalimaan traditioon perusteellisemmin ja syvällisemmin kuin ne, joiden paimeneksi hänet kutsutaan. Oli sitten kysymys ekumeenisista neuvotteluista tai arkisen seurakuntatyön synnyttämien teologisten ongelmien ratkaisusta, molemmissa tarvitaan tradition hallintaa ja sen suomaa kristillistä uskontajua.

Tohtori Jari Jolkkonen on yksi niistä piispakandidaateista, jolle on suotu tilaisuus kurkistaa kirkollisen tradition aarrekammioon. Kärsivällisesti ja vaivoja säästämättä hän on tunkeutunut luterilaisen traditiomme ytimiin ja hankkinut tutkimustyöllään sellaisen henkisen ja hengellisen pääoman, joka luo piispalliseen viranhoitoon sisältöä ja vakautta. Vaikka oma luterilainen traditiomme kattaakin vain neljänneksen kaksituhattavuotisesta kirkollisesta traditiosta, tästä huolimatta sen aitoperäinen tuntemus ja hallinta onnistuu vain siltä, joka rohkenee reformaation tutkimustuloksiin vedoten tarkastelemaan ja arvioimaan sitä lännen kirkon yhteisen tradition valossa. Tohtori Jolkkoselta tällainen tarkastelu ja arviointi onnistuvat.

Pauli Annala, Yliopistonlehtori, dosentti, Helsingin yliopisto

Mutta väärinkäyttö ei kumoa itse asiaa. Omat ennakkoluulomme eivät saisi estää pääs yämme Jumalan sanansa äärelle. Jokaisella meillä on oikeus lukea, mietiskellä ja nykyisin myös kuunnella äänikirjasta Raamatun sanomaa aivan puhtaasti omasta elämäntilanteestamme käsin.

Samalla on hyvä tunnustaa, että pohjimmiltaan Raamattu on kirkon, siis kristillisen yhteisön kirja. Se on syntynyt ja otettu vastaan pitkässä prosessissa palvovan yhteisön keskellä. Siksi aina otettava huomioon kirkon oma tulkintatraditio, kun etsitään yhteisöä sitovia uskonvakaumuksia.

Mikä on kristittyjen yhteinen käsitys Raamatusta ja sen merkityksestä? Vai onko sitä ensinkään? Oikeastaan on yllättävää, että kristillinen kirkko ei ollut määritellyt dogmia Raamatusta ennen 1500-lukua. Luterilainen uskonpuhdistus nosti asian polttavaksi. Luterilaisuus tunnetaan sola Scriptura -periaateesta: Raamattu on ainoa ohje ja mittapuu, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on arvioitava. Raamatun asema ja merkitys oli kuitenkin kiistaton myös katolilaisille. Vaikka yksittäiset tulkinnan kysymykset erottavat, itse vakaumus Raamatun asemasta ja arvovallasta yhdisti ja yhdistää yhä kaikkia kirkkoja.

Jo varhain Raamattuun liitettiin erityisesti kuusi piirrettä tai ominaisuutta: innoitus, auktoriteetti, täydellisyys, riittävyys, selvyys ja vaikuttavuus. Ne ilmaisevat hyvin eri kirkkojen yhteisen opetuksen myös tänään.

Innoitus eli inspiraatio merkitsee, että Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen erityisestä johdatuksesta. Vanhassa ja Uudessa testamentissa innoitukseen viitataan usein, esimerkiksi toisessa Timoteuskirjeessä: ”Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.”

Raamattu ei kuitenkaan tunne sellaista mekanistista ilmoittamisen tapaa, jossa Pyhä Henki olisi sanellut sana sanalta tai kirjain kirjaimelta tekstejä tahdottomille kirjoittajille. Lopullista tekstiä on lähes aina edeltänyt usein hyvinkin pitkä suullisen julistuksen ja kirjallisen muokkauksen prosessi. Raamattu on kuin Kristus: yhtä aikaa kokonaan inhimillinen ja kokonaan jumalallinen (Ks. Kaksitoista teesiä Raamatusta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen julkilausuma 1972; www.evl.fi/piispainkokous.)

Auktoriteetti merkitsee, että Raamattu on kirkon uskon ja elämän ylin normi. Esimerkiksi luterilaisen kirkon kirkkojärjestyksessä säädetään: ”kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamattua pitäisi käyttää auktoriteettina kaavoituskysymyksissä tai karjanjalostuksessa. Luther väitti, että Raamattu ei kumoa järkeä, vaan vaatii käyttämään sitä tieteessä, taiteessa, politiikassa ja muissa ajallisen elämän asioissa (Disputatio de homine, 1537). Onhan järkikin Jumala lahja.

Kolmanneksi kristityt pitävät Raamattua täydellisenä siinä mielessä, että se sisältää Jumalan koko ilmoituksen. Myöhemmät ilmestykset eivät tuo siihen mitään lisää.

Neljänneksi Raamattu on pelastuksen asiassa riittävä ja keskeisissä asioissa selvä, itse itsensä tulkki. Se kertoo, kuinka Jumala paljastaa pelastusteoissaan itsensä ja tahtonsa. Se paljastaa epäuskomme ja syntimme, mutta ennen kaikkea myös sen, miten syntinen ihminen voi päästä sovintoon Jumalan kanssa ja pelastua ikuisesti. Aivan ratkaisevaa Raamatun oikean ymmärtämisen kannalta on Katekismuksen periaate: ”Kristus ja hänen rakkautensa meitä kohtaan on avain Raamatun ymmärtämiseen.”

Viidenneksi Raamattu on itsevaikuttava. Kun sitä luetaan ja julistetaan Jumalan sanana, se vaikuttaa lääkkeen tai sakramentin tavoin: se synnyttää kuulijassa uskoa, toivoa, rakkautta ja iloa. Se tyynnyttää levottomuuden ja vahvistaa hyveitä. Hyvä esimerkki on kirkkoisä Augustinuksen kuvaus omasta kääntymyksestään. Kun muuan pikkupoika kehotti Augustinusta, ”Tolle et lege”, ota ja lue, tämä voitti pelkonsa, avasi Raamatun ja alkoi tutustua siihen. Jumalan sanan äärellä kaikki aikansa aatevirtaukset läpikäynyt Augustinus liikuttui ilon kyyneliin, löysi elämän ja kääntyi kristityksi.

Sama hiljainen ilon ja toivon kokemus on mahdollinen myös tänään, minulle ja sinulle. Augustinuksen kohtaaman ystävällisen pikkupojan kehotus innostakoon meitä sanan kuuloon: Tolle et lege. Ota ja lue!

- Radion aamuhartaus ti 04.08.2009

Juuri siksi tämä Jolkkonen sopii minun mielestäni piispaksi oikein hyvin. On se vähän nuori , mutta paranee siitä viasta koko ajan. Se on reilu työkaveri, pystyy tekemään hommia semmoistenkin kanssa, jotka eivät koko aika nyökyttele, että aivan niin Jari, samaa mieltä Jari, justiinsa Jari. Semmoista kykyä piispa tarvitsee. Sitä paitsi sen kanssa on hauskaa. Ja kyllä, se muuten ymmärtää kirkon ja teologian päälle.

- Jaakko Heinimäki, pappi ja kirjailija

Alttarin sakramentin vastaanottaminen polvistuneena on ikivanha lännen kristikunnan tapa, joka on säilytetty myös luterilaisissa kirkoissa. Miksi ehtoollispöydässä on tapana polvistua?

Siksi, että polvistumalla osoitamme kunnioitusta ja palvontaa ehtoollisessa läsnä olevalle Kristukselle, elävälle Jumalalle. Polvistuminen paljastaa ehtoollisen kaikkien syvimmän merkityksen: se on Jeesuksen läsnäolon ateria, jossa Vapahtaja on todellisesti läsnä leivässä ja viinissä ja antaa meille itsensä syötäväksi ja juotavaksi. Järki ei sitä ymmärrä, mutta usko ymmärtää.

Kristuksen läsnäolo auttaa näkemään myös muita ehtoollisen merkityksiä. Vapahtajan läsnäolo tekee ehtoollisesta armon aterian. Jeesus sanoi asettavansa sen syntien anteeksi antamiseksi. Kuka ikinä luottaa tähän lupaukseen ja ottaa nöyrästi vastaan alttarin sakramentin, hän saa varmasti sanoa itselleen: minä olen saanut armon ja tullut sovintoon pyhän Jumalan kanssa. Siksi on tapana, että ennen ehtoollisen vastaanottamista tunnustetaan omat kompuroinnit yhteisessä synnintunnustuksessa. Se on ikään kuin ilmoitus siitä, että minäkin kuulun niihin, jotka tarvitsevat sitä armoa, joka ehtoollisessa ojennetaan.

Kristuksen läsnäolo tekee alttarin sakramentista myös yhteyden aterian. Siksi ehtoollista kutsutaan vanhalla latinankielisellä termillä communio, josta tulevat suomenkielen sanat kunta ja seurakunta. Kommuunio-ateriana ehtoollinen yhdistää meidät Kristukseen ja toinen toisiimme. Monet mystikot ajattelivat Jeesuksen asettaneen läsnäolonsa merkiksi aterian, koska juuri syömisessä ja juomisessa ruoka ja sen nauttiva ihminen yhdistyvät niin konkreettisella ja intiimillä tavalla.

Ehtoollisen yhteysluonne näkyy esimerkiksi siinä, että ehtoollisen viettämiseen tarvitaan sekä yhteen kokoontunut seurakunta että kirkon julkiseen virkaan vihitty pappi. Tämä vanha kirkkosääntö on säilytetty niin luterilaisessa kuin monessa muussakin kirkkokunnassa.

Ehtoollinen on yhteistä omaisuutta, jota kukaan yksityinen ihminen ei omista eikä voi viettää yksin ilman yhteyttä muuhun seurakuntaan. Kristus ikään kuin pakottaa meidät sietämään toisiamme ja suostumaan siihen, että hänen laumaansa kuuluu erilaisia ihmisiä, pienempiä ja suurempia syntisiä. Martti Luther muistutti, että niiden, jotka jakavat yhteisen leivän ja maljan, tulee jakaa myös voitot ja tappiot, ilo ja kärsimys. Jopa toisen synti on jaettava ja otettava omille hartioille. Jumalan vaeltava kansa on aina raihnainen ja nilkuttava sakki. Osa horjuu uskossaan, osa kompastelee elämässään, ja monet meistä voi tunnistaa näistä molemmista. Mutta parempaa ja ylevämpää seurakuntaa ei ole eikä tule. Ehtoollista viettävä kirkko-äiti ei ole trimmattu uraohjusblondi, vaan vanha ja ryppyinen äiti, elämän kuluttama, mutta myös hiljaisesti rakastava.

Kristitty joka eroaa tällaisesta seurakunnasta, osoittaa epäsuorasti pitävänsä itseään muita parempana. Hän uskoo pärjäävänsä Jumalan edessä yksin, ilman seurakuntaa ja ilman sakramentteja.

Ehtoollisen kreikkalaisperäinen nimi eukaristia merkitsee kiittämistä. Kyse on siis myös kiitosateriasta. Kun me sekalaisena seurakuntana vietämme yhdessä eukaristiaa, me näin tehdessä tunnustamme Jumalan kaiken hyvän antajaksi ja kiitämme häntä kaikista lahjoista, niin ajallisista kuin hengellisistäkin.

Ehtoollista sanotaan myös esimauksi. Raamatun mukaan taivas on paikka, jossa Jumala pyyhkii pois kaikki tämän elämän kyyneleet ja jossa me saamme juhlia neljässä vuorossa. Ehtoollinen antaa esimakua siitä juhla-ateriasta, jota vietämme taivaassa Kristuksen luona ja edesmenneiden rakkaittemme kanssa. Niinhän joka sunnuntai toistuvassa ehtoollisen prefaatio-rukouksessa lausutaan: ”Me kiitämme sinua tästä lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.”

Täällä alhaalla Jumalan kunnioitus ja oma heikkoutemme saavat meidät polvistumaan ehtoollispöytään, mutta tuolla ylhäällä saamme kerran viettää juhla-ateriaa pystyssä päin.

- Radion aamuhartaus ti 28.07.2009