Hengellinen matkakumppani (Hanne von Weissenberg)

Olen tuntenut Jarin siitä saakka kun tulimme yli 20 vuotta sitten fukseina teologiseen tiedekuntaan. Alusta saakka olemme käyneet keskusteluja uskosta, teologiasta, ihmisenä olemisesta, sekä monesta muusta asiasta. Jari on myös niitä ihmisiä, joiden kanssa olen saanut vaihtaa ajatuksia kristityn arkisesta elämästä ja hengellisestä matkasta.

Emme ole välttämättä olleet joka kerralla ja kaikesta pilkulleen samaa mieltä, mutta keskustelumme ovat aina olleet molemminpuolisen kunnioituksen sävyttämiä. Yhteistä etsimistähän teologia ja kristityn vaellus onkin. Sille matkalle Jari on hyvä matkakumppani. Jarille ominainen kyky kuunteluun ja toisen kunnioittamiseen sopii piispallekin.

- TT Hanne von Weissenberg, pastori, eksegetiikan tutkijatohtori

Jätä kommentti